Stubai Alpit

Elokuun lopulla lähdin Insbrukin lähellä sijaitseville Stubain Alpeille. Reissu oli ensimmäinen omatoiminen Alpeille suuntautuva patikointimatka. Olen aikaisemmin ollut Suomessa ja Norjasa vaeltamassa, sekä tänä kesänä tuli kartutettua alppi-/kiipeilytaitoja viikonloppureissuilla ja jäätikkökurssilla.

Subaitaliin meitä lähti kaksi: minä ja itävaltalainen ystäväni Toni. Tulin itse suoraan jäätikkökurssilta Dachsteinista ja Toni Grossglocknerilta. Koska kumpikin tuli suoraan edelliseltä reissulta, sovittiin tapaamispaikaksi Lienz, ei Liezen eikä Linz (menee muuten usein paikallisillakin sekaisin). Matkasuunnitelmavaihtoehdot oli tehty ja auto pakattu jo edellisellä viikolla. Oltiin varauduttu lähes kaikkeen: auto oli täynnä kiipeily tavaraa jääruuveista kamuihin, karttoja eri vuoristoalueille (ja eri vuosikymmeniltä!) ja topoja kallioille, koska kyseiselle viikolle luvattiin epävakaista säätä. Viimehetken säätiedote tarkistuksen jälkeen suuntasimme Pohjois-Italian kautta kohti Stubaitalin laaksoa, jonne meillä oli tietenkin se vanhin kartta (90-luvun alusta)! Viiden tunnin ajomatkan jälkeen vaelsimme Grüblalmilta noin 2,5 tuntia Nünbergerhüttanille. Nousua oli noin 250m kinttupolkua pitkin sankassa sumussa vuohien seassa. Hüttaninkin huomasimme vasta kun törmättiin siihen.

Nünbergerhüttan sumussa.

Päivä 1

Ensimäisellä kokonaisella velluspäivänä teimme lyhyen ympyräreitin Aperer Feuersteinin (2968m) huipulle Nürnbergerscharten kautta. Vaikka Aperer Feuerstein onkin jäätiköllisten vuorien ympäröimä jäärautoja tai köyttä ei tarvittu. Reitti oli enimmäkseen ”scrambling” tyyppistä menoa. Ylös mentäessä joutui jatkuvasti hakemaan reittiä, sillä kaikki kivet ja maa-aines liikkui jolkojen alla.

Alastulo vuoren toisen puolen, Simmingjöchl’in (2754m) kautta oli taas chilliä laskettelua lumikentillä. Iltapäivästä kävimme vielä läpi muutamia railopelastus tekniikoita ja harjoittelin vielä taljailua hüttanin läheisyydessä. Verrattiin vielä omaa karttaa hüttanin up-to date karttaan, mutta mitään kovin ihmeellistä muutosta siinä ei ollut (tai ei ne meidän reittivalintoihin vaikuttaneet). Mitä nyt jäätikkö on kutistunut puoleen ja muutamaa reittiä ei enää ollut...

Piti hieman poiketa reitiltä... Nünbergerscharte.

Alastulo sujui nopeasti laskettelemalla.

Päivä 2

5:30 herätyksen ja nopean aamupalan jälkeen oltiin tien päällä tasan 6:00. Aamupalalla tehty havainto: ’olen ainoa naispuolinen aamustarttaajista’ aiheutti pientä lisäjännitystä lähtöön.

Lähdimme kohti Wilderer Freigeriä (3413m), Seeschatte satulan ja Gamsspitzl (3052m) kautta. Nousimme Wilderer Freigeriille Grüblferner jäätikköä pitkin ja tulimme alas Signalgipfelin (3392m) kautta Italialaisten ylläpitämälle Becherhaus’ille (3190m), jossa pidettiin pidempää taukoa. Hüttanilla opin, että ihan o.k. tason saksan taitoni (ja Itävalta-murteen ymärtäminen) ei riitä Etelä-Tirolin murteen ymmärtämiseen... Edes teen tilaaminen ei onnistunut ilman selvennyksen pyytämistä. Tilanne helpottui kun tarjoilija tajusi että en ole paikallinen, ja vaihtoi kirjakieleenJ Kun Etelä-Tirolin murretta kuuntelee, luulee välillä kuulevan Italiaa ja välillä Saksaa - pikakelauksella! Becherhaus’ilta, joka oli myös yksi päivän huipuista, lähdimme vielä jäätikön yli Müllerhüttanille (3145m) helpottaaksemme seuraavan päivän lähtöä.

Vaikka aamulla jännitti, sain illalla huomata, että aamujännitys oli turhaa. Tarvitsin vain ruokaa, ajoissa nukkumaan ja huomenna uusiksi!

Seeschatte. Taustalla oikealla näkyy Aperer Feuerstein.

Maisemia matkalla Becherhausille.

Näkymä Becherhausilta Müllerhüttanille.

Müller Hüttan oli aivan mahtava: keskellä jäätikköä, huikeat auringonlasku ja nousu näköalat, terassilta näkyi lähes kaikki toisen ja kolmannen reissupäivän huiput, hüttan koira, ’‘takapihan’’ railo, illalla tarjoiltiin kolmen ruokalajin illallinen tuoreista raaka-aineista ... Mitä vielä?!?! Elokuun alussa sielä järjestetään vuosittainen, kaikille avoin Iceparade- jääkiipeilykisa railossa :)

Päivä 3

Taas kuudelta jääraudat jalassa, unisena, pihalla ja aivan jäässä. Tiesin jo silloin, että tästä tulee reissun paras päivä!

Aamupala Müllerhüttanilla. Ikkunasta näkyy Becherhaus.

Lähdimme Müller hüttanilta Wilden Pfaff’in (3492m) yli ja Pfaffensattel satulaa pitkin Zuckerhütl’ille (3507m). Reitti oli helppoa ylämäkeä, hieman jäätikköä ja lopukis pieni pätkä helppoa kakkos greidin alppikiipeilyä. Zuckerhütl'ille fiilistelimme maisemia ja ”design” huippuristiä. Oltiin hyvin aikataulussa ja taivas pilvetön, joten kiirettä ei ollut. Tultiin alas Pfaffensattelille ja mentiin alas Sulzenauferner’in ja Pfaffenfernerin jäätiköiden yli kohti lähellä olevaa hiihtokeskusta. Aluksi oltiin suunniteltu menevämme myös Apperer Pfaffille, mutta reitti oli liian riskialtis hiljattaisen kivivyöryn takia. Täysin alas Sulzenaufernerin jäätikköä pitkin emme myöskään päässet, koska jäätikkö ei ollut enää ylitettävissä. Jouduttiin kiertämään Fernauferner jäätikön ja Dresdenhüttanin kautta Sulzenauhüttanile. Tultiin Dresdenhüttanille vasta neljän maissa ja pohdittiin lähdemmekö vielä jatkamaan Sulzenaullehüttanille. Puolen tunnin istuskelun, pähkinä- ja nestetankkauksen jälkeen energiaa löytyi vielä kahden tunnin vaellukselle Sulzenauhüttanille.

Illalla ehdottomasti rankimman päivän jälkeen kummatkin istuimme kuin hangon keksit, leveä hymy naamalla. Knödelit, goulash ja olut maistui, samoin uni...

Näkymät Wilden Pfaffilta. Wilderer Freiger, Signalgipfel, Becherhaus ja Müllerhüttan.

Vaativampi kiipeilyosuus Zuckerhüttl'ille.


Zuckerhüttl'in design risti.

Railoja vähän lähempää.

Sulzenauferner'in jäätikkö. Taustalla Zuckerhütl.

Päivä 4

Myöhäisen herätyksen ja aamupalan jälkeen piti jäädä odottelemaan sateen hiipumista. Olin jotain mysteerienergiaa täynnä toisin kuin Toni, joten lähdettiin ensimmäisten joukossa pienessä tihkusateessa kohti reissun viimeistä huippua Aperer Freigeriä (3261m), jossa saimmekin hienot näkymät auringossa :) Aperer Freigerin jälkeen lähdimme Grünauseen järven kautta taas kohti Nünbergerhüttania, jossa yövyimme vielä viimeisen yön ennen paluuta Graziin.