Olin
kesällä 2013 Itävallassa työharjoittelussa, Graz nimisessä kaupungissa.
Työharjoittelun ohessa tuli tehtyä viikottain reissuja, joista
mieleenpainuvimpia oli reissu Saksan Frankenjuran alueelle ja Tirolin Stubani
Alpelille. Suomeen palattuani ja syysiltojen pimetessä on mukavaa vielä fiilistellä
kesän 2013 kuvia ja paria kesän reissua täällä SAKEn blogissa...
Heinäkuun lopussa lähdin paikallisen
alppikerhon (OeAV Academische sektion Graz) järkkäämälle reissulle Etelä-Saksan Frankenjuraan (tunnetaan myös nimellä Fränkischen Schweiz). Matkaa edeltävänä viikkona lähtijät
kokoontuivat kerhon tiloihin, jossa lähinnä fiilisteltiin topokirjoja, jaettiin
autopaikat ja vaihdettiin puhelinnumerot. Yhteensä kiipeilijöitä oli 15 +
Louisa, noin vuoden ikäinen tuleva kiipeilijä.
Koitti
vihdoin se keskiviikkoiltapäivä, jolloin meitä lähti neljä autollista Grazista
Nünbergin suuntaan. Edessä oli reilu kuuden tunnin automatka täpötäyteen
tungetussa autossa. Perille päästyämme pistimme pikaisesti teltat pystyyn ja jäimme odottelemaan vielä viimeisiä tulijoita oluen äärelle.
Näkymät Obertrubach'in Gasthof Eichleriltä lähimmille
kallioille.
Päivä 1
Ensimmäisenä
päivänä ajoimme Weissestein- nimiselle klassikkokalliolle, joka on noin 20
minuutin ajomatkan päässä Gasthof Eichleristä. Lähestyimme parkkipaikalta noin
30 sekunttia Havaianas'kset jalassa kohti ensimmäisiä kalliota. Weissestein tunnetaan yhtenä klassikko kalliona Frankenjurassa. Kallio on tyypiltään ''kuplaista'' kalkkikiveä ja seinässä paljon poketteja sekä 'sanduhr'-muodostelmia. Weissesteinin reitit
olivat miellyttävää ja helppoa kiivettävää, sekä hyvin
pultattuja. Ensimmäinen pultti löytyi jo 4-5 metrin korkeudesta. Pultteja oli
maksimissaan kolme, joten oli täysin turhaa kanniskella mukaan kaikkia omistamiaan jatkoja! Vaikka meitä olikin noin 12 kiipeilijää samalla kalliolla, kiivettävää
riitti ja vuoroa ei tarvinnut odottaa. Lisäksi noin 36C asteen kuumuus aiheutti
keskipäivällä jonkin sortin joukko kooman. Osa viritteli riippumattoa puiden
varjoon ja osa lähti paikallisten antamien ohjeiden mukaan varjoisalle ja
kuulemma maalaukselliselle(?) Hartstein-nimiselle kalliolle. Lounas ”siestan”
jälkeen kiipeily taas jatkui lähes auringonlaskuun asti.
Reitille valmistautumista.
Kiipeilyä Weissesteinillä.
Weissestein - Taustalla näkyy parkkipaikka, josta on puolen minuutin lähestyminen.
Kalliolta löytyy myös varjoisa paikka riippumatolle.
Päivä
2
Läheisen
joen sammakoiden säestämän yön jälkeen lähdimme Zimmerbergwände nimiselle
kalliolle. Kallio oli varjoisassa metsässä, joten keskipäivän lähemmäs 40C
asteineen kuumuus ei haitannut kiipeilyä. Puiden varjossa oli koko päivän ajan ”viileää”.
Tällä kertaa ”flip-flop” lähestyminen ei mennyt kuitenkaan nappiin. Suunnistus
topo-kirjan kartalla olikin odotettua vaikeampaa ja vaati avukseen useampaa
kännykkänavigaattoria (joista yksikään ei löytänyt verkkoa), sekä edestakaista
ajelua kapealla soratiellä 4 auton letkassa :) Pienten vaikeuksien kautta
edessämme kuitenkin avautui lehtipuiden varjostamat kalliomuodostelmat.
Reittejä oli sen verran paljon, että aluksi aiheutui valinnanvaikeutta, mistä
aloittaa. Kuten Weissestein myös Zimmerbergwand oli suurimmaksi osaksi hyvin
pultattu. Muutama reitti kuitenkin oli sellanen, että ainakin omalta osalta jäi
yläköysittelyksi - eka pultti oli kuudessa metrissä.
Iltapäivällä,
kun kädet kramppasivat ja sormia sattui tarpeeksi päädyttiin ottamaan
poseerauskuvia Rolling Stone (8) -reitille, jonka yksi seurueemme jäsen (Harry)
pääsi toppiin asti. Me muut päädyimme poseeraamaan yläköydellä boulderin alla
samalla kun valokuvausvuorossa oleva huuteli varmistajalle ’‘Geh mehr hinter
den Fels!’’, ’‘Jetzt fest!’’ (’’Mene enemmän piiloon kallion taakse!’’, ’‘Nyt
(köysi) tiukalle!’’).
Lähestyminen Zimmerbergille.
Tehokasta kiipeilyä kuumuudessa.
Kiipeilyeväitä: Oma Eihclerin unikonsiemenkakkua.
Harry Rolling Stonella.
Päivä 3
Menestyksekkään
2 minuutin pellonreuna lähestymisen jälkeen edessämme oli kolmannen päivän
kallio: Leopoldstein! Kahden päivän tiukka kiipeily tuntui jo käsissä ja
aurinko porotti kuten edellisinäkin päivinä. Ensimmäinen pultti oli lähes joka
reitillä vähintään kuudessa metrissä ja seuraavakin oli usein sijoitettu niin
että varmasti putoaa maahan asti. (Kamuja ja nutseja ei yleensä saanut minnekään
ja eipä niitä kukaan ollut edes ottanut mukaan.) Kukaan porukastamme ei
kiivennyt maksimiaan ja itse enimmäkseen yläköysittelin. Koska oli lauantai,
paikalla oli myös paljon paikallisia, ja tietenikin monella oli mukanaan
teleskooppi ensimmäistä pulttia varten.
Kiipeilyjen
jälkeen suunnattiin pariksi tunniksi lähellä sijaitsevaan maauimalaan, jossa
saatiin kehitettyä rantalentismatsi Saksalaisia vastaan.
Adsprad weg (7) jäi yritykseksi omalta osalta.
Taas löytyi puita riippumatolle.
Päivä 4
Neljännen
päivän aamu alkoi huudahtuksella ’‘Show me your hand if it is narrow
enough?!?’’. Aamu vietettiinkin autoon lukittujen avaimien kaivamisella
kapeasta ikkunaraosta 45 litraisen rinkan alta... Valitettavasti kenenkään käsi
ei mahtunut ottamaan avaimia ikkunaraosta, mutta hätä keinot keksii ja avaimet
saatiin ulos kahdella takkakoukulla ja kolmella käsiparilla puolessa tunnissa :)
Aamureippailua Passatin kanssa.
Viimeisen
päivän kalliona oli kotimatkan varrella oleva Swarzbrennerei. Lähestyminen oli
taas kerran nopea, reitit oli hyvin pultattuja ja greidit helpohkoja. Kalliossa
oli paljon poketteja, joista osa oli kuitenkin hieman lasittuneita. Viimeisenä
päivänä muutamat rikkoivat vielä kiipeilyennätyksiään. Itse päädyin kuitenkin
jättämään itselleni tiukat reitit seuraavaa Frankenjura reissua varten...
Tyypillistä lehtimetsää, joka varjostaa kallioita. Näkymä on Swarzbrennereiltä.
- Elina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti