Heinäkuussa 2013 lähti Mandala
Travelin järjestämänä ryhmä innokkaita vuorikiipeilystä
kiinnostuneita kokeilemaan helpohkoa 6123m korkeaa huippua Stok
Kangria Intian Himalajalle. Matkanjohtajana toimi SAKEn jäsen Suvi
Ahonen, joka on kokennut Himalajan-matkaaja.
Vietettyämme monsuunisateisen päivän
Delhissä saavuimme Jammu ja Kashmirin osavaltiossa sijaitsevan
Ladakhin alueen pääkaupunkiin Leh'iin 3500m korkeuteen. Monsuuni
jää Himalajan vuoriston eteläpuolelle, ja paras sesonki vaeltaa ja
kiivetä Ladakhissa onkin heinä-elokuussa. Yhtäkkinen hyppäys
korkealle aiheutti useimmilla jonkinlaista päänsärkyä, joten
otimme rauhallisesti ja teimme kävelyretkiä kaupungin ympärillä
sijaitseville luostareille ja muille nähtävyyksille seuraavat kolme
päivää. Ladakh on kulttuurisesti lähinnä Tiibetiä, ja sinne
onkin muuttanut runsaasti tiibetiläispakolaisia. Kaupunkikuvaa
hallitsevat tiibetinbuddhalaiset gompat ja rukousuliput, joskin
keskustassa on myös pienen muslimivähemmistön komea moskeija.
 |
| Leh'in palatsi ja gompa, kukkulalla Tsemon luostari |
Kävimme myös autoretkellä lähistöllä
sijaitsevalla Khardung La'n solalla (5602m), jonka intialaiset
sanovat olevan maailman korkein moottoriajoneuvolla ajettavissa oleva
sola. Matka kuitenkin tyssäsi hiukan viiden korkeuskilometrin
jälkeen, kun tiellä oli meneillään louhintatyömaa. Ladakhin
suhteellisen hyväkuntoiset tiet houkuttelevat alueelle myös paljon
moottoripyöräharrastajia, koska maisemat ovat kertakaikkiaan
huikaisevat.
 |
| Thiksen massiivinen luostari perustettiin 1400-luvulla |
Neljäntenä päivänä lähdimme
aamusella upean ja massiivisen Thiksen luostarin kautta vihdoin
lähestymisvaellukselle. Matkaa suunnitellessani selasin netin kautta
myös intialaisten matkanjärjestäjien vaihtoehtoja, mutta niistä
useat tarjosivat 3-4 päivän Stok Kangri ”expeditioneja”, joissa
aikaa akklimatisoitumiseen ei vaikuttanut olevan kovin paljoa. Meidän
porukkamme suuntasi vuorta kohti vähemmän käytettyä reittiä
pitkin, jossa vaellus basecampiin kesti 6 päivää.
 |
| Kolmantena vaelluspäivänä kiivettiin aamulla kohti Shang La'n solaa (4900m) |
 |
| Stokin vuorijonoa Ladakhin vuoristossa |
Kuljimme puuttomien ja karujen
maisemien halki nousten maltillisesti ylöspäin. Ensimmäinen
leiripaikka oli n. 3750 metrin korkeudella, ja seuraava 4400 metrissä
– tässä vaiheessa useimmat saivat taas päänsärkyä, mutta
aamuun mennessä kaikkien vointi oli kuitenkin siedettävä. Meitä
asiakkaita oli 11 hengen porukka, ja lisäksi suomalainen opas sekä
kaksi nepalilaista opasta. Useat ladakhilaiset matkatoimistot
palkkaavat kesäsesongiksi Nepalista ammattitaitoisia
vuoristo-oppaita, koska Nepalissa on kesä-elokuussa monsuuni ja näin
ollen off-season. Ladakhissa asutusta on vähän, joten matkan
varrella ei ollut kyliä tai muutakaan majoitusta. Seuranamme matkasi
siis kokonainen karavaani: 22 hevosta kantoi telttoja,
ruokatarvikkeita, keittiövälineitä, vessatelttoja ja meidän
matkatavaroitamme. Henkilökuntaakin siunaantui noin 10 henkeä
(kokki, apukokki, muutama avustajapoika ja hevosten ajajat). Mukana
kulki myös pelastushevonen ilman kuormaa: jos matkan aikana jotain
sattuisi, ainoa keino sairastuneen saamiseksi kaupunkiin olisi
kuljettaminen hevosella. Ladakhissa on alueen hienoisen poliittisen
epävakauden takia satelliittipuhelimet kielletty, ja kännykkäverkko
on hatara ja toimii vain intialaisilla puhelinliittymillä, joten
sähköistä yhteydenpitoa ulkomaailmaan ei voi harrastaa.
 |
| Matho La'n solalta (4950m) näkyi tavoitevuoremme Stok Kangri |
Sää oli koko ajan selkeä, mutta
tuskastuttavan kuuma. Olin jotenkin olettanut, että 4-5km
korkeudella liikuttaessa olisi vähintäänkin viileää, mutta
lämpötila kohosi joka päivä lähes +30 asteeseen. Ainoastaan
solien kohdalla tuuli vilpoisasti. Ylitimme muutaman päivän aikana
useita noin 5000 metrin korkuisia solia, ja palasimme öiksi 4500
metriin. Leirit pystytettiin useimmiten paikallisen paimenen
tiluksille, joten leirissä juoksenteli kaiken aikaa vuohia, jakkeja,
lehmiä, koiria, aaseja ja lampaita sekä tietysti omat hevosemme.
Eläimiin kummasti tottui, mutta kun vuohet tunkeutuivat naapuriemme
telttoihin ja veivät käsienpesusaippuan, alkoivat jo henkilökunnan
pojatkin hermostua.
 |
| Monkyarmossa (4400m) myrskypilvet kerääntyivät illalla leirin ylle |
 |
| Matkalla basecampiin (kuvassa kirjoittaja) |
 |
| Osa hevosistamme ylittämässä pientä solaa matkalla perusleiriin |
 |
| Kohti perusleiriä |
Juuri basecampiin saapumista edeltävänä
päivänä sää alkoi huolestuttavasti pilvistyä. Yöllä sitten
satoi rankasti, ja tuulenpuuskat lyhistivät vessateltan kertaalleen.
Henkilökunnan pojat tulivat keskellä yötä useaan otteeseen
hakkailemaan telttakeppejä höttöiseen maahan, etteivät muutkin
teltat olisi lentäneet ilmaan. Aamulla odotimme maan olevan mutainen
ja märkä, mutta sateesta ei näkynyt jälkeäkään – maa oli
niin kuivaa, että se oli imenyt kaiken sateen saman tien. Matkasimme
basecampiin (4930m) vielä poutasäässä väistellen jättimäisiä
murmelinkoloja, mutta viimeiseen leiriin päästyämme alkoi sitten
jyrähdellä. Ukkonen, rae- ja lumisade muuttivat leirin valkoiseksi,
eikä ympäröiviä vuoria näkynyt sumun keskeltä lainkaan. Tämä
oli toinen kerta koskaan kahden oppaamme muistissa, kun kesällä
vuorille oli tullut kiipeilyn estävä sade. Ladakhissa sataa
normaalisti vain muutama sentti vuodessa.
 |
| Talvi yllätti basecampin |
Vietimme vielä yhden lepopäivän
basecampissa. Saapumispäivän vilkas telttakylä oli huvennut alle
puoleen, kun lähes kaikki muut seurueet pakenivat sadetta takaisin
alas laaksoon. Meidänkin telttojemme vedenkestävyys oli koetuksella
jatkuvien rae- ja sadekuurojen ansiosta. Alkoi vaikuttaa siltä, että
vuoren kiipeäminen jää tältä erää. Saimme kuitenkin
seuraksemme vielä toisen nepalilaisen vuorikiipeilyoppaan – hän
hilpaisi paikalle kaupungista lyhintä mahdollista reittiä puolessa
päivässä.
 |
| Muutama tunti ennen päätöstä vuoren huiputuksesta pilvet alkoivat valua alas laaksoon |
Iltapäivän aikana sää alkoi kuin
ihmeen kaupalla kuitenkin selkiytyä, ja pilvet valuivat takaisin
alas laaksoon. Nyt sormet ristiin, että sateet kaikkoaisivat
lopullisesti! Aloimme innokkaasti pakata kiipeilyreppuja, ja
nepalilaisoppaamme tarkistivat kaikkien jääraudat kenkiin
sopiviksi.
 |
| Valmistautumista huiputukseen täydenkuun aikaan |
Normaalisti Stok Kangrin huiputus
aloitetaan n. klo 4 aamulla, mutta jos luvassa on huonoa säätä tai
paljon lunta, matkaan lähdetään jo puolilta öin. Kahden sateisen
päivän jälkeen lunta oli oletettavasti normaalia enemmän, joten
päätimme lähteä puolenyön aikaan. Lisäksi ryhmämme oli melko
iso, joten emme varmaankaan olisi kaikista nopein joukkio vuorella.
Vuorikiipeily on alkanut kiinnostaa
intialaisiakin, ja leirissä oli lisäksemme muutama intialainen
kiipeilijä. Heidän varustelutasonsa ei kylläkään ollut ihan
paras mahdollinen – näimme yhden seurueen, jotka onnellisina
lampsivat alas vuorelta olkalaukut olalla. Eräs neitokainen palloili
räntäsateessa tunikassa ja pillifarkuissa sekä pikku tennareissa.
 |
| Auringon ensimmäiset säteet |
Sää pysyi onneksemme selkeänä yöhön
asti, ja kuun sekä tähtien valaistessa upeat lumihuiput lähdimme
kohti Stok Kangria klo 24. Ylitimme yhden jäätikön ja hypimme
muutaman kerran Everestille kiivenneen vuorikiipeilyoppaan Dorjen
avustuksella railojen yli. Muutama muu seurue oli lähtenyt ennen
meitä ja avannut polun. Noin viiden tunnin kuluttua olimme
puolivälissä pääseinämää, jonka kiipeäminen oli suhteellisen
väsyttävää suuren lumimäärän vuoksi. Auringon noustessa
järjestäydyimme kahdeksi köysistöksi. Huippuharjanteelle päästiin
noin seitsemän aikaan aamulla. Muutama joukostamme oli keskeyttänyt
nousun jo ennen tätä ja palannut parin avustajaoppaan kanssa
takaisin leiriin. Lumitilanteen vuoksi kävi ilmi, että
huippuharjanteen nouseminen helpointa reittiä pitkin ei olisi
mahdollinen, ja jouduimme pujottelemaan ihan kunnolla hakkuja ja
jäärautoja käytellen harjanteen päällä kalliomuodostelmien
välissä. Suurimmalla osalla ryhmästämme oli jonkinlaista seinä-
tai kalliokiipeilykokemusta, mutta vuorikiipeilyyn tämä oli
ensikosketus kaikilla.
 |
| Nepalilainen vuorikiipeilyoppaamme Dorje Tamang ja huipulta palaavia kiipeilijöitä |
 |
| Huippuharjanteella helpossa kohdassa (vaikeissa ei tullut otettua kuvia) |
Pääsimme lopulta 6123m korkealle
huipulle klo 9 jälkeen aamulla. Näkymät olivat huikaisevat, kaikki
ympäröivä oli matalammalla kuin me! Pilviä oli kuitenkin sen
verran, että esim. K2 jäi bongaamatta. Huipulla ei kliseisestä
sanonnasta huolimatta tuullut! Siellä oli jopa ihan mukava
istuskella, ja söimme hetken aikaa eväitä ennen laskeutumista.
 |
| Huiputusporukka vihdoin perillä Stok Kangrilla (6123m) |
 |
| Näkymä alas huipulta |
 |
| Matkalla alas |
Paluumatka alas tuntui loppumattomalta
sulassa lumimössössä, mutta kolmen jälkeen iltapäivällä suurin
osa meistä oli jo palannut takaisin basecampiin naama kirjavana
auringonpolttamista (jostain syystä aurinkorasva ei vuorilla ikinä
tunnu osuvaan oikeisiin kohtiin!). Muut vuorella samaan aikaan
käyneet seurueet olivat melkoisen huonossa hapessa, lieneekö syynä
liian lyhyt akklimatisaatiovaellus, mutta meidän porukkamme oli
onneksi hyvissä voimissa. Seuraavana aamuna lampsimme alamäkeen
takaisin ihmisten ilmoille Stokin kylään. Koska vuori on lähellä
kylää, sieltä on onneksi helppo päästä nopeasti pois.
 |
| Perusleiri mäen päältä nähtynä |
Hyvästeltyämme Leh'issä mainion
henkilökuntamme palasimme seuraavana päivänä takaisin Delhiin ja
sieltä Suomeen. Ladakh oli äärimmäisen miellyttävä paikka sekä
kulttuurin, ihmisten että luonnon puolesta. Olisi mukava päästä
sinne pian uudestaan – kiivettäviä kuusitonnisia löytyy vaikka
millä mitalla, ja mielenkiintoisia vaelluksreittejäkin on tarjolla
roppa kaupalla. Ruuhkaksi asti ei turisteja vielä ole, joten omasta
rauhastakin saa nauttia!
Yksityiskohtaisemman matkapäiväkirjan voi lukea osoitteesta
http://www.matkasto.net/blog/category/reetta-naatanen/intia-ladakh/
Teksti ja kuvat:
-Reetta Näätänen
